torstai 11. helmikuuta 2010

Sarjakuva-autoja ja currya

Lensin viime yona sitten tanne Bangkokkiin ja Kaisa ja Ipi lensivat Helsinkiin. Intiasta pitaa sanoa taas etta 3 viikkoa oli ehdottomasti liian lyhyt aika tajuta mitaan sen maan meiningista, joten ehdottomasti pitaa kayda uudestaan. Ei ehka kumminkaan ensimmaisena ole listalla...

Niin ja onnistuin myos deletoimaan kamerasta kaikki kuvat, joten niita ei sitten paljoa ole. Ja unohdin samaisen kameran
Kaisan laukkuun kun tiemme erosivat Mumbain lentokentalla. Noh, eikohan noita kuvia Thaimaasta ole jo ihan tarpeeksi otettu. Huomenna pitaisi keksia mihin pain sita suunnistaisi taalla thaimaassa.

Eipa tassa taas ole oikeen aikaa kirjoitella kun on nalka. Elossa oon ja kohta tuunkin suomeen!

lauantai 23. tammikuuta 2010

Intia

Olisi pitanyt uskoa sita kannista intialaista miesta joka tuli viereeni istumaan kun odotin Kaisaa ja Ipia Bombayn lentokentalla. Kannisen intialaisen miehen mukaan KAIKKI kusettavat intiassa, ja ovat vain rahan perassa. Taman herran kanssa olisi varmasti syntyny paljon syvallisia keskusteluita, mutta istuttuani 26 tuntia lentokoneessa ja 5 tuntia lentokentan passintarkastuspisteessa kuuntelemassa samoja kysymyksia uudestaan ja uudestaan siita miksi haluan tulla intiaan, niin jotenkin ei ollu fiilista.

Mutta sitten Kaisa ja Ipi onneksi saapuivatkin. Otin kaisan hellaan syleilyyni ja kattelin Ipia miehekkaasti. Oli ollut Kaisaa suuri ikava.

Nyt ollaan Goalla, mutta pari sanaa Bombaysta> ensivaikutelma oli> hirvea paskalaava ja kalja on huonoa. Ja kaikki ihmiset kusettaa. Mutta ei voi tuomita ihan heti. pitaa kayda viela uudestaan.
Niin eli nyt siis ollaanGoalla. Ei ihan taysin ainakaan tama ranta vastaa ennakkoluulujani Goasta. Suhteellisen rauhallinen ranta, muutama ihminen yleensa, mukavaa porukkaa. Nyt en jaksa enempaa kirjotella, kun tultiin tosiaan eilen illalla, eika olla taalla keretty muutakun syoda, nukkua ja kayda aamu-uinnilla.

anteeksi kirjotusvirheet sun muut. en jaksa panostaa kirjottamiseen nyt. (enka osaa).

terveisia. nyt syomaan!

tiistai 19. tammikuuta 2010

back to BKK

Nyt takaisin bangkokissa. hyvä autoreissu oli kyllä. ynt on kiire lentokentälle ja intiaan joten laitan paremmalla ajalla pitempää tekstiä ja kuvia.

Noniin. Eli oli mukava autoreissu. Kilometreja tuli varmasti paljon. Kaytiin uimassa vesiputouksilla, grillattiin makkaraa ja ajettiin autolla. Kaytiin myos salaisessa kaupungissa mita ei ole edes kartalla. Siella oli valtava luola, jonka kiertaminen kesti n 3 tuntia. Salaisessa kaupungissa oli myos paljon kuumia lahteita, ja uima-allas jonka vesi tuli suoraan kuumasta lahteesta. Oli mukavaa. Tosiaan kilometreja tuli paljon, ja autossa tuli istuttua valilla pitkiakin aikoja. Mutta ei kylla voinut valittaa, koska maisemat olivat upeita ja vieressa oli kokoajan kylmalaukku taynna olutta ja ruokaa. Ainiin kaytiin myos thaimaan korkeimmalla vuorella, siella tuli vilu. Ostin myos uuden valkoisen paidan, mutta sotkin sen heti rottaan.

maanantai 11. tammikuuta 2010

BKK

Bangkokissa ollaan vihdoinkin, 24 tunnin lento vaihtoineen oli kyllä aika uuvuttava. Viimeisellä lennolla iski hirveä päänsärky, tuntui että pää räjähtää. Nyt olen Nikin ja Kidchiwanin luona. Käytiin syömässä ja ostamassa makkaraa. Ostin uimahousut. Huomenna lähdetään ajamaan kohti pohjoista. Sen tarkempia suunnitelmia retkestämme en ole kuullut. Viikko pitäisi siellä viettää aikaa. Nyt täytyy painaa pää tyynyyn että huomenna jaksaa istua autossa.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Huomenna aurinkoon

Huomenna pitäisi lähteä hetkeksi aurinkoon. Mitähän sitä pakkaisi mukaan? Tyyny ainakin. Tai noh, samapa tuo...